Vaellus yhdessä tunturiin – Äkkilähtö Nammalakuruun

 

Pikapyrähdys huipulle, vai yöksi tunturiin?

Mökillä loman vietossa ja keli paranee. Tunturiin tekee mieli, joten pistän iltapäivällä Ilonhaikki- ja mökkikaverille toiselle puolen Muoniota ehdotuksen, että pyörähdeittäskö Keimiöllä? Tiedossa olisi sopiva iltalenkki ja sanoin kuvaamattoman kauniit maisemat kauniissa säässä ja hyvässä seurassa. Vastaus tuli takaisin: ”Ollaan juuri lähdössä Fannin kanssa Kyröstä Nammalakuruun ja huomenna kävellään Pallakselle.” Muutaman minuutin päästä jatkoa: ”Tulkaa Mikken kanssa perästä.”

Erittäin houkutteleva tarjous mutta ensin tarkistetaan realiteetit.

  1. Retkeilyvarusteita on muttei kaikkea ole mietitty tunturissa yöpymiseen. Ainakaan kolmelle.
  2. Piiaa ei haittaa jäädä yksin mökille, mikäs täällä on ollessa, parhaassa paikassa.
  3. Rinkat puuttuvat. Onko vaihtoehtoisia kantolaitteita? Mietitäänpäs.
  4. Retkikeitin löytyy, entä retkieväitä? Mökin kuivamuonien inventointi.
  5. Mikken nilkka hieman oireilee. Uimareissulla saatu isku ei ainakaan auttanut.

Ollaan juuri lähdössä Fannin kanssa Kyröstä Nammalakuruun ja huomenna kävellään Pallakselle. Tulkaa Mikken kanssa perästä. – Juha

 

Varusteiden keräilyerä – mukavaa mökkipähkinää.

Mukana tai mökillä valmiina löytyy yhden hengen teltta, joka on auttamattomasti liian pieni kahdelle. Vanha kunnon Louekin löytyy mutta rankinen jätettiin kotiin, koska louteen oli tarkoitus toimia vain auringonsuojana Punaisillahiekoilla. Riippumattovarusteet löytyisivät kahdelle mutta tunturissa ei ole puita niiden ripustamiseen. Päädyttiin teltan ja louteen yhdistelmään, kun riippumaton hyttysverkosta saa viritettyä suojaa myös avomajoitteeseen.

Makuupussit ja alustat löytyy, koska osa öistä olikin tarkoitus nukkua riippumatossa tai terassilla. Rinkat roikkuvat kotona omassa naulassaan, joten niistä ei ole tälle reissulle hyötyä. Mikaelille hyvä vaihtoehto on mökiltä löytyvä päiväreppu, jossa kunnon lantiovyö ja rintaremmi. Muistan, että aittaan on jäänyt rekvisiitaksi vanha perus Savotta rinkka, jonka Isän muistan hankkineen itselleen minun ensimmäiselle vaellukselle Aakenukselle 80-luvun alkupuolella. Oli hypistellyt kaupassa silloista huippurinkkaa, nykyistä legendaa Savotan 906:sta mutta päätynyt puolta halvempaan perus Savottaan.

Rinkan kantolaite ei näytä houkuttelevalta ja lantiovyön pelkkä hihna ilman pehmusteita tuntuu riittämättömältä. Koska Mikkeä ei tunnu yhtään haittaavan hieman kipeä nilkka, vaan tunturiin tekee mieli, niin pakko on todeta, ettei minuakaan saa häiritä nykymittapuut alittava kantolaite.

 

Monet pitkät vaellukset ja raskaat kuormat ovat tällaisellakin kalustolla tuntureilla taltutettu.

 

Kamat kasaan ja menoksi.

Muutamaa tuntia Juhan ehdotuksen jälkeen olemme mekin Mikaelin kanssa Yli-Kyrössä Vuontisjärven lähellä valmiina tunturiin. Vuontisjärven rannasta lähdetään kapuamaan Montellinmajan kautta Nammalakuruun tunturien syleilyyn. Kauppatäydennystäkään ei tarvittu, vaan mökin kuivamuonavarastoista löytyi sopivasti kaikkea noin vuorokauden mittaiselle retkelle.

Ilma on lämmin, vaikka päivän pahin paahde on jo hellittänyt. Heinäkuun alun räkkä ja viilenevä ilta suosittelee kuitenkin pukeutumaan pitkähihaiseen. Vaellussauvat nappasimme mukaan, että pääsemme ripeästi nousuvoittoisen rupeaman ja perillä asennon pystyttämiseen ennen nukkumaanmenoaikaa.

Lähtökuvassa näkyvä Vuontiskeron rinne iltavalaistuksessa houkuttelisi kenet vaan tuntureihin hurahtaneen kapuamaan ja ihailemaan Lapin luontoa. Tiedän, että Piiankin tekisi mieli mukaan vaeltamaan mutta käytännön syistä nyt näin. Tiedän toki hänen myös nauttivan puolestamme tästä isälle ja pojalle suodusta äkkilähdöstä ja yhteisestä mahdollisuudesta.

 

Mukava on ilta-auringossa hymyillä, kun pääsee yhdessä tunturiin.

Nousua riittää, ja kavereita.

Alun tasaisen osuuden jälkeen, kun lähdetään nousemaan metsäistä rinnettä kohti Montellinmajaa, ei ole kavereista pulaa. Katsomme oikeudeksemme sen verran luovia jokamiehenoikeuksien rajoilla, että taitamme näkymättömästä paikasta pari pajunvitsaa liian lähelle pyrkivien itikoiden hätyyttämiseksi. Vaikka kiire hieman koputtelee takaraivossa, ettei saapuminen Nammalakuruun mene ihan yöhön asti, pyrimme pitämään hyväksi havaitun tasaisen rytmin. Tarpeeksi hidas vauhti ja säännölliset pysähdykset auttavat jaksamaan ja säästävät tarpeettomalta väsähtämiseltä.

Sorastettu leveä polku johdattaa puurajan yli ja kohta Montellinmajan katto jo häämöttää. Majalla näkyy liikettä molemmin puolin ja portailla, joten väkeä on täälläkin, kuten on tänä kesänä ollut kaikilla vähänkään tunnetuilla reiteillä. Saavumme Pallas-Hetta reitille sivupolulta, joten kuulemme pohjoisesta päin tulleilta tunnelmia jo muutamalta vaelluspäivältä. Nammalakurun ruuhka oli aavisteltavissa, joten tähänkin oli majoittumassa useita telttakuntia. Meitä kuitenkin ajoi eteenpäin Nammalakurussa odottavat ystävät ja yhteinen huominen vaelluspäivä Pallakselle.

Hetken tutkimme hienosti kunnostettua Montellinmajaa, uutta huoltorakennusta ja paikalle tuotuja rakennustarpeita, joista nousee rakennelmia lisää mahdollisesti jo tälle kesälle. Valkoiset suursäkit myös täplittivät polun vartta tulevaa sorastusta varten. Säkit olivat ajettu lumen aikaan paikalle ja yksi oli hieman antanut periksi tunturipuron kohdalla luultavasti kevään sulamisvesien runtelemana. Me pääsimme vielä luonnollista, toki paikoin tarpeettoman leveäksi kulunutta polkua nousemaan kohti Nammalakurua.

 

Kotimaan matkailun ja retkeilyn saama yllättävä suosio näkyivät myös Nammalakurun telttakylän laajuutena.

 

Uusi Nammalakuru ja tunturi sateenkaaren päässä.

Saivokeron Pikkuvaarojen ylitys tai ohitus on aina yhtä sykähdyttävä, kun Pallaksen suurtuntureista osa jo näyttäytyy edessä jylhänä ja kauniina. Samalla Jäkäläkeron massiivinen tällä kertaa vihreä rinne levittäytyy koko komeudessaan suojaten Nammalakurun retkeilijöitä yhdessä Saivokeron kanssa. Pallasten rinteillä näkyy vielä useita valkoisia täpliä, kun pohjoisrinteiltä ei yöttömän yön aurinkokaan ole vielä jaksanut kaikkea talven tuotteita sulattaa.

Nammalakurussa näkyy jo leiriytyneen kahdeksan telttakuntaa. Vanhat harmaat rakennukset ovat saaneet väistyä, kun uusille paremmille paikoille on pystytetty uudet tuvat ja huoltorakennukset. Tämänhetkisen tavan mukaan varaustuvan puolella on yksi seurue ja autiotuvan lavereilla nukutaan väljästi toiset retkeilijät huomioiden.

Juha ja Fanni ovat varanneet autiotuvan lavereilta kaksi paikkaa ja ehtineet syödä jo iltapalan, kun me pystytämme oman leirimme yhdelle puron varren vuosikymmenien saatossa tasoittuneista telttapaikoista. Paikka on lähelle sama, kuin yhdeksän vuotta aiemmin, kun koko viisihenkinen perheemme majoittui kahteen telttaan kuunnellen puron lirinää ja porojen pärinää Mikaelin ollessa silloin kaksivuotias.

 

Kesäinen sadekuuro toi esille myös hienon sateenkaaren leiripaikkamme ylle.

Sopivasti saimme teltan ja louteen pystytettyä ennen, kuin kesäinen lämmin sadekuuro kasteli maan ja loihti etelän taivaalle kauniin sateenkaaren. Iltapuuro maistui ja uudelleen nousseen sateen ropina tuuditti retkeilijät uneen. Itikat eivät louteellakaan haitanneet, kun riippumaton hyttysverkko asettui ylösalaisin roikkumaan louteen katosta ja harjanaru oli tarpeettomana makuualustan alla.

 

 

 

Tunturien kainalossa vaellusta verkalleen.

Aamu valkeni puolipilvisenä ja lämpötila oli juuri sopiva taittaa taivalta hyvien ystävien seurassa. Maisemat ovat tälle päivälle yhdet, voin väittää, koko Suomen hienoimmat, kun korkealta näkee kauas ja tuntureita riittää. Tukeva aamupala maistui ja leiri oli nopeasti purettu. Osa kanssaretkeilijöistä oli jo jatkaneet matkaa ja osa jäi vielä aamutoimiin Nammalaan, kun me jatkoimme matkaa.

Edellispäivän kuitenkin nopeahko eteneminen ja Rihmakuruun laskeutuva jyrkkä polku eivät olleet parasta lääkettä Mikaelin kipeälle nilkalle, joka sitomisesta huolimatta arasteli selvästi. Matkavauhtimme oli verkkaista mutta säähän ja maisemiin nähden juuri sopivaa, koska normaalisti tälläkin polulla vauhti olisi ollut liian kova ja nauttimiselle jäänyt vähemmän aikaa.

Rihmakurussa valmistettiin maittava lounas ja rupateltiin mukavia muiden retkeilijöiden kanssa. Muutama sana ehdittiin vaihtaa paikalle pölähtäneiden tuttujenkin kanssa, jotka olivat liikkeellä juoksumoodilla. Nautinnollista sekin näissä maisemissa. Matka jatkui ensin jyrkempää, sitten loivempaa yli neljän kilometrin nousua kohti Pallas-Hetta reitin korkeinta kohtaa.

 

Jäkäläkeron aina kostea ja siksi niin vehreä rinne on mukavaa maastoa kohti Pallasta.

 

Vaellus laskeutumista vaille valmis.

Vaimot eivät olleet malttaneet jäädä Pallakselle meitä kyyteineen odottamaan, vaan nousivat Taivaskeron taakse maisemien houkuttelemana meitä vastaan. Mikaelin reppu sai nilkan onneksi hieman kevennystä samalla, kun muisteltiin tapaamispaikan läheisyyden tapahtumia yhdeksän vuoden takaa. Silloin jäimme kolmeksi tunniksi ukkosen keskelle sadetta pitämään ja jyrähdyksiä kuuntelemaan lähellä ja kaukana. Kokemus, josta riittää keskustelemista perheemme kesken vielä jatkossakin. Hyvä niin, sillä ensimmäisen parin tunnin jälkeen kokemus on jaksanut vain hymyilyttää.

Taivaskeron ohittamisen jälkeen päätimme laskeutua Vatikurun kautta, jossa puron raikas vesi virkisti ja luonto lumosi, kuten lukuisia kertoja ennenkin. Olimme onnellisia ja kiitollisia ystäville hyvästä ehdotuksesta, joka mahdollisti tämän muuten toteutumatta jääneen pikapyrähdyksen tunturiin. Kaikki varusteet, myös vanhat ja mökiltä lainatut, olivat toimivia ja osoittivat sen, että kaiken ei tarvitse lainkaan olla uusinta ja pisimmälle kehitettyä. Jopa kauhua herättänyt kantolaitekin oli yllättävän hyvä ja toimi paremmin, kuin olisi voinut kuvitella.

Kiitoksia Juha ja Fanni mukavasta vaelluksesta ja hienosta kokemuksesta. Lähdetään joskus toistekin.

Tommi Salo

Nimeämättömät kuvat: Tommi Salo

ILONHAIKKI

Ilonhaikki on kahden kaveruksen, Juhan ja Tommin, vaellus joka on kasvanut hyväntekeväisyyshankkeeksi. Haluamme tehdä hyvää keräämällä varoja lasten ja nuorten partioharrastukseen.

Lähde sinäkin mukaan – annetaan kaikille mahdollisuus harrastaa.