Kun sekä tyttärellä, että isällä on tavoitteita, jotka vaativat fyysistä valmistautumista tulevaan, oli mukava suunnitella ja toteuttaa yhteinen vaellus. Aikaa ei valitettavasti ollut, kuin viikonlopun verran, joten Lapin tunturit piti unohtaa ja reitin pituus pitää kohtuullisena.

Kohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto ja sopivia päivämatkoja katsottiin kolmelle päivälle, kun perjantaina päästiin lähtemään jo aamupäivällä. Tavoitteena oli kuitenkin ehtiä nähdä Salamajärven aluetta kattavasti, joten Vaatimen kierroksen reitit nähtiin kokonaan ja lisäksi käytiin katsomassa lännessä Iso-Pajulampi, Sysilampi ja Hepolampi.

Salamajärven kansallispuistossa on lyhyempiä ja pidempiä reittejä. Merkittyjä ja huollettuja reittejä myös kansallispuiston ulkopuolelle. Kartta – Metsähallitus 2020, luontoon.fi

Niin ja ne yhteiseen reissuun johtaneet tavoitteet ovat isällä 800 km vaellus Espanjassa kesällä 2022 ja tyttärellä palvelukseen astuminen Kainuun Prikaatiin heinäkuussa 2021. Tyttären jalkapallon seurauksena toivottavasti lujiksi leikatut polvet vaativat testaamista painon kanssa kutsuntalääkärin ohjeen mukaan ja isällä kaikenlainen ns. lajin mukainen harjoittelu on hyväksi.

Alusta asti sovimme, että turhaa kiirettä emme reissussa päästä menoamme hätyyttämään, vaan edetään hetkessä. Matka Ylivieskasta Keski-Suomeen Salamajärven kansallispuiston luontotuvalle Koirasalmeen oli vain 125 km mutta ehdimme pysähtyä jäätelölle Toholammin Sillankorvaan Jaakko Lättähatun terassille ja makoisat pizzat syötiin Valkeisen Keitaassa Yli-Lestillä. Luontotuvalla vielä lähtökahvit, niin oltiin valmiita maastoon.

Koirasalmen luontotupa seisoo hienolla paikalla Koirajärven läheisyydessä. Kahvio- ja opastuspalveluiden lisäksi löytyy majoitus- ja leirintäaluepalvelut.

Koko viikonlopuksi oli luvannut lämmintä, lähes helteistä säätä ja auringon paistetta. Sitä saimme, mitä oli luvannut heti ensi askeleista lähtien. Alkukesän luonto oli vihreimmillään ja saimme nauttia Koirajärven järvimaisemasta ensimmäiset kilometrit matkalla kohti Ahvenlampea, eli olimme Vaatimen kierrokseksi kutsutulla reitillä.

Kun jätimme Koirajärven rannan, tapasimme tikkusuorat pitkospuut, jotka johdattivat aikoinaan, ennen kansallispuiston aikaa ojitetun nevan poikki. Ojitukset vielä näkyivät mutta ojat eivät enää osanneet hoitaa niille alun perin annettua tehtävää, vaan palautuminen luonnontilaan oli nähtävissä.

Suorien pitkospuiden teema jatkui Pajulampien jälkeen ennen Pervarvikonnevaa.

Hienon mäntykankaan jälkeen ohitimme karut mutta kauniit Pajulammet, joiden pintaan aurinko paistoi täydeltä terältä mutta rantojen sekametsän varjot suojasivat meitä pahimmalta paahteelta. pervarvikonnevan pitkospuilla suomalainen suoluonto oli kauneimmillaan ja alkukesän kukat, hyönteiset ja linnut aktiivisena. Nevan laidassa erottui selvästi maastopalon kurittama alue, kun männyt loistivat lähes ruskan väreissä kellastuneine havuineen. Tulen kurittama alue oli onneksi jäänyt alaltaan kohtuullisen pieneksi.

Metsä ja maastopalot ovat yleisiä ja vaikka osa on luonnollisesti salaman sytyttämiä, on valtaosa ihmisten ajattelemattomalla toiminnallaan aiheuttamia.

Ahvenlammen lähestyessä metsämaisemassa erottuivat selvästi normaalia kookkaammaksi kerenneet petäjien latvat, jotka olivat saaneet ihastella näitä maisemia jo pitkän toista vuosisataa. Ahvenlampi oli myös hieno metsälampi, jonka varaustuvalla oli perhe tullut viikonlopuksi koittamaan kalaonneaan. Nyt päivän kirkkaimmalla hetkellä tunnelmat olivat odottavaiset illan ja yön parempaa kalan syöntiä odotellessa. Pääsimme perheen luvalla kurkkaamaan rantasaunan tunnelmaan ja pihan isoja petäjiä ei voinut olla halaamatta. Pihakaivosta vesivarastot täyteen ja katselemaan etenevän polun varresta paikkaa leiriytymiselle.

Ahvenlammen vanhan metsäkämpän pihapiirissä petäjät olivat saaneet rauhassa kasvaa kunnioitettavaan mittaansa.

Ahvenlammelta eteenpäin Vaatimen kierros kulkee muutamia kilometrejä kansallispuiston ulkopuolella, joten päätimme jokamiehenoikeuksilla etsiä yöpymispaikan Nurkkalammelta. Aikomus osoittautui todella hyväksi, kun saavuimme Nurkkalammelle ja havaitsimme sen välittömässä läheisyydessä erittäin kauniin Nurkkakallion. Kallion juurelle lähelle lammen rantaa pystytimme retkikeittiön ja söimme maittavan aterian kuivatusta hirven jauhelihasta lisukkeineen.

Nurkkalammen rannalla iltaruuan jälkeen ilta-aurinko helli vaeltajia.

Matkaan olimme lähteneet kolmen majoitteen taktiikalla, joten mukana oli yhden hengen kevyt vaellusteltta sekä riippumatto ja loue varusteineen. Ensimmäisen yön yöpymispaikka löytyi läheltä Nurkkakallion lakea teltan ja riippumaton yhdistelmänä. Kelin puolesta riippumattoon uskalsi nukahtaa ilman katosta, jonka virkaa tarvittaessa olisi hoitanut louekangas. Hyttysverkko sitä vastoin oli tarpeellinen varuste, jonka läpi oli hyvä ihailla auringonlaskun viimesäteitä ja asentoa vaihtaessa lumoavaa auringonnousua.

Nurkkakallion päältä löytynyt leiripaikka oli upea. Vallitseva säätila ei vaatinut katosta riippumaton päälle.

Kuten leiriytyessä olimme jo sopineet, niin aamulla kävimme Ahvenlammen kaivosta pumppaamassa vesivarastomme täyteen ja palatessamme nostimme kallion laella rinkat selkään. Yhtä kaunis ja aurinkoinen sää vallitsi aamusta asti tätä vaelluslauantaita.

Ahvenlammen ja Pyydyskosken välillä polku oli muusta Salamajärven maastosta poiketen kivetöntä ja erittäin helppokulkuista. Polun laidoilta näki, että se ei ollut luonnontilainen polku, vaan Metsävaltion savotoiden aikaan kämppäkulttuurin kukoistaessa raivattu hevosen reen levyiseksi vihreän kullan kulkutieksi.

Pyydyskosken vielä vilpoisessa vedessä vanhan uittotammen jäänteiden vieressä oli mukava vilvoittaa helteen hautomia varpaita. Haukkasimme hieman välipalaa, ennen suuntaamista Heikinjärvelle ruuan laittoon.

Pyydyskoskelle oli vanhan uittotammen kohdalle rakennettu luja silta retkeilijöiden kulkua helpottamaan.

Pyydyskosken ja Heikinjärven polku seuraili luonnollisia kankaiden, nevojen ja kivikkojen laitoja, joten oletan polun olleen paikallaan jo pitkään. Heikinjärven nevaisia rantoja eivät polut kierrä, kuten suosituimpia kalajärviä. Osa Heikinjärven rannasta onkin laajaa luonnontilaisten soiden tilkuttamaa rajoitusaluetta, jossa liikkuminen on kokonaan kielletty kevään ja alkukesän aikana aina heinäkuun puoleen väliin saakka.

Matkalla kohtasimme tutunnäköisen ylivieskalaisen pariskunnan, joka oli talonrakennuksen vastapainoksi lähtenyt hetkeksi luontoon. Kohdatessamme en vielä tiennyt, että seuraavana syksynä saan ilokseni opastaa tulevan sudenpennun äitiä ja hänen ystäväänsä lippukuntamme johtajistoon. Muuta opastusta ei sen jälkeen ole tarvittukaan, kun iloiset ja innokkaat sudaritytöt ovat saaneet touhuta ja oppia yhdessä pätevien johtajien avustuksella.

Heikinjärvi on hieno järvi, joka on lähes kokonaan soiden ympäröimä.

Heikinjärvellä näkyi kesän 2020 joka puolella Suomea vallitseva innostus retkeilyä ja vaellusta kohtaan. Koronan aiheuttamien rajoitusten hankaloittaessa lukuisia muita harrastuksia luonnossa liikkuminen on noussut arvoon, jota ei edellisenä kesänä olisi osannut kukaan ennustaa. Hyvä retkietiketti oli onneksi kaikilla tapaamillamme kanssaretkeilijöillä hallussa, vaikka monilta retkeilyalueilta on muutakin viestiä kuulunut.

Heikinjärven laavulla ei kohtuullisten turvaetäisyyksien noudattaminen olisi ollut mahdollista mutta löysimme siestallemme asennon laavun takaa, sen välittömästä läheisyydestä. Loue lentoon puiden väliin tuomaan riittävän varjon ruuan laittajille ja lepääjille. Ruuan jälkeen riippari ja retkipatja käyttöön ja kelloa katsomatta vietettiin keskipäivän paahtavin hetki rauhassa lepäillen.

Vanhasta suomalaisesta avotulimajoitteesta on moneksi, kun louteen nostaa lentoon suojaamaan keskipäivän paahtavalta auringolta.

Tosin helle ei ollut juurikaan hellittänyt jatkaessamme matkaa kohti luodetta ja Pakosuon luontopolkuja. Lähdimme siis suorittamaan noin vuorokauden mittaisen poikkeaman Vaatimen kierrokselta Hirvaan kierroksen polulle. Pian Heikinjärveltä lähdön jälkeen ennen Tavilammen tulipaikkaa avautui hurjan kaunis näkymä Heikinjärvennevan isolle aavalle.

Vielä henkeäsalpaavammat maisemat näimme juuri valmistuneesta lintutornista, jossa lisäksemme pääkaupunkiseudulta saapunut maastopyöräilijä ja lintuharrastaja tunnisti monta lajia ja aktivoitui etsimään varoitusäänien aiheuttajaa aina, kun lokkiparvi hätääntyi. Saimme iloksemme lainata hänen kiikareitaan, joiden hintaa en kehdannut tiputtamisen pelossa edes kysyä. Nevan saaren takaa ilmestyi näkyville kaksi Salamajärven kansallispuiston puhutuimpia asukkaita metsäpeuroja, joiden ruokailua ja hidasta liikehdintää saimme kiikareilla hetken seurata.

Heikinjärvenneva on laajuudeltaan ja kauneudeltaan mykistävä. Suomaisemaa pääsee ihailemaan uuden lintutornin näköalapaikalta.

Vaeltaessamme eteenpäin soiden välisiä kankaita seuraten pääsimme tutustumaan sekä uusiin sorastettuihin polun pätkiin, että juuri valmistuneisiin pitkospuihin. Uudet pitkospuut olivat Metsähallituksen nykyisen käytännön mukaan painekyllästettyä lankkua, joista ei katsota enää nykyisillä kyllästyskemikaaleilla olevan haittaa luonnolle. Näytti myös siltä, että painekyllästyksen myötä lankkujen paksuudesta ei ollut onneksi tingitty, vaan oletettavasti käsittelemättömien pitkospuiden keskimääräinen 15 vuoden käyttöikä on näillä valinnoilla saatu vähintään tuplattua.

Sekä sorastukselle, että pitkoksille on varmasti suosituimmilla reiteillä paikkansa. Salamajärvellä käytetty sorastus tosin oli paikoin vaelluskenkien alle liian irtonaista, joka söi osan kulkijan etenemiseen tarkoitetusta energiasta.

Hirvaan kierroksen reitillä oli sekä uutta sorastusta, että uusia pitkospuita. Molemmille varmasti löytyy paikkansa.

Vanha Kauluksen niittykämppä päätettiin käydä katsomassa vasta paluumatkalla seuraavana päivänä, joten pian saavuimme Pakosuon laitaan luontopoluksi merkatulle reitille. Luontopolku kulki hienossa maastossa rämeellä, nevalla ja kankaalla mutkitellen tunnelmallisen erämaalammen, Iso-Pajulammen rantaan.

Kestävän materiaalin houkuttelemana hankitussa Calazon Tyvek kartassa Iso-Pajulammen rantaan oli merkitty vesipaikka ja sauna. Rantaan saapuessa sai havaita, että ei täältä ainakaan saunaa löydy. Vesipaikkaa katseltiin tovi ja käytiin polkua pitkin Sysilammen suunnassakin etsimässä, turhaan. Teimme vesivarastojen inventaarion ja totesimme, että pärjäämme seuraavaan päivään. Opimme, että materiaali ei ole paras kartan valintaperuste ja kuulimme jälkikäteen, että joissain painoksissa olivat virheelliset merkinnät.

Vaikkemme saunaa Iso-Pajulammen rannalta löytäneetkään ja aurinko paistoi selkämme takaa oli näkymä ilta-auringossa lumoava.

Kokkasimme retken ainoat pussikeitot, koska muut ruokailut perustuivat itse kuivattuun hirvenjauhelihaan vaihtelevilla lisukkeilla ja mausteilla. Hyvää oli kyllä kanapastakin pussista luonnon helmassa. Lampi, kesäilta ja leiripaikka olivat hienoja. Vaikka aurinko laski metsän ja selkämme taakse se värjäsi vastarannan puut niin hienoiksi, että varsinaista auringonlaskumaisemaa ei kaivattu. Edellisen yön tavoin olimme ainoat leiriytyjät lammen rannoilla.

Pulahdus lampeen oli samankaltainen, kuin Nurkkalampeenkin eli virkistäytymisen lisäksi sai terveellisen mutakylvyn. Täällä haittana oli rannan liukkaat kivet mutta uppotukit eivät onneksi olleet raapimassa rintakehää edellisen illan tapaan.

Vaihtelun vuoksi Maria valitsi nyt nukkumapaikaksi riippumaton ja koska sadekatosta ei edellisen yön tapaan pilvettömän taivaan alla kaivattu, jäi minulle loue. Molempien majoitteet toki varustettiin hyttysverkoilla ja alkukesän viileän maaperän ja makuualustan väliin tasoittelin avaruushuovan. Molempien esteetön näkymä tyynelle erämaalammelle mahdollisti läheisen kohtaamisen luonnon kanssa, kun yksinäinen joutsen lipui äänettömästi rannassa vain 10 metrin päässä toivottaen hyvää yötä ja palaten lammen vielä rauhallisempaa päähän.

A.E. Järvisen aikoinaan jo 30-luvulla kehittelemä avotulimajoite on loistava myös ilman avotulta, kun maisemat ovat kohdallaan.

Viimeiset vesivarastomme käytimme aamupalan antimiin ja suuntasimme Sysilammen kaivolle. Matkalla saimme jo maistiaisia rakkakivikoista, joita tulisimme päivän aikana näkemään useita. Sysilammellakin oli ruuhkaa, vaikka osa vaeltajista oli ehtinyt jatkaa jo matkaa ennen kuin saavuimme paikalle. Kaivolla ei onneksi tarvinnut jonottaa, kun pumppasimme kylmää ja raikasta vettä juomapulloihimme heti nautittavaksi.

Katselimme hieman Sysilammen miljöötä ja rupattelimme muiden vaeltajien kanssa mistäpä muusta, kuin koronasta ja retkeilyreittien yllättävästä suosiosta. Rakennuksia oli tehty lisää ja korjailtu mutta vanha hevostalli oli lähimpänä alkuperäistä asua ja kertoi tarinaansa kämppäkulttuurin kulta-ajoilta.

Jätimme rinkat ison kiven juureen ja lähdimme vesipullojemme kanssa kiertämään Hepolammen luontopulun. Lämpötila oli kivunnut jo korkealle ja aavoilla paikoilla aurinko porotti nostaen hikikarpalot otsalle ilman rinkkaakin. Onneksi metsän suoma varjo välillä armahti. Hepolammen kierros oli helppo ja pitkospuita oli aina, kun niitä olisi kaivannutkin.

Pakosuolla aurinko porotti niskaan tuskastuttavan tuulettomassa säässä. Onneksi vastarannan Pakokankaan metsän varjo armahti kulkijan.

Evästeltiin hieman ja matka jatkui. Sysilammelta poistuminen tapahtui hiekkatietä pitkin muutaman sadan metrin päässä olevalle puomille ja parkkipaikalle. Tieltä poistuttiin Pakosuon pitkoksille, jossa aurinko tykitti niskaan jo tosissaan. Pieni tuulenvire oli tyyntynyt kokonaan väreileväksi helteeksi, joka olisi ilman vastarannan puiden pian suomaa varjoa hyydyttänyt vaeltajan lämmöllään.

Paluureitille lähdettiin edellisenä päivänä kuljettua polkua. Nyt poikettiin polulta Kauluksen kämpälle eli niittysaunalle. Vaatimaton mutta tunnelmallinen matalaovinen hirsirakennus on nähnyt monen laista heinäntekoa, metsästäjää ja eränkävijää. Tarina kertoo, että niittysauna olisi alun perin rakennettu venäläisvainojen pakopaikaksi. Ikäänsä nähden hyvää kuntoa selittää se, että alueella on harrastettu suoheinän niittoa aina 50-luvulle saakka, jonka jälkeen metsästäjät ja eränkävijät ovat pitäneet rakennuksesta hyvää huolta saunoessaan tai yöpyessään siellä.

Tarinan mukaan Kauluksen niittysauna olisi aikoinaan saanut nimensä kappalaisen saarnamatkalla sinne unohtaneista lipereistä.

Niittysaunan jäädessä yksinäisenä taakse suuntasimme Heikinjärvennevan lintutornille ihailemaan lisää suoluonnon kauneutta ja alkukesän linnuston vilkasta elämää. Nevasta kohoavat puustoiset saaret ja kapeat mutkittelevat vesialueet tilkuttivat maiseman kauniiksi kokonaisuudeksi, josta ei puuttunut kauniita yksityiskohtia. Lähes pilvetön sininen taivas ja pienet pilvenhattarat kruunasivat maiseman nevan yllä.

Kun maltoimme laskeutua tornista ja jatkaa matkaa, ohitimme Tavilammen viihtyisän nuotiopaikan mielessä edellispäivän kaltainen siesta samassa paikassa Heikinjärvellä. Siesta antoi jälleen mitä toivottiin: Makoisan ruuan, louteen viilentävän varjon ja tietenkin sopivan mittaiset päikkärit paljain varpain maha täynnä.

Hyvän siestan jälkeen hiipii vaelluspuseroon tunne, jolloin on juuri sopiva hetki ja tunnelma jatkaa matkaa kohti uutta. Heikinjärveltä jatkoimme Vaatimen kierrokseen kuuluvaa polkua kohti Koirajärveä. Pian lähdön jälkeen tulee vastaan laaja ja karuudessaan kaunis kivirakka eli pirunpelto. Kivien pinnalla vain ammoisista ajoista karttojaan piirrelleet jäkälät uhmaavat kovaa harmaata pintaa. Tunnelma on kirkkaasta auringonpaisteesta huolimatta aavemainen ja alueen valtava koko tuntuu laajentavan tajuntaa. Helteestä huolimatta valtavan kivimassan talvella ja öisin varaama viileys tuntuu kylmempänä tuulenvireenä shortsien paljaaksi jättämillä säärillä.

Kivirakat eli kansansuussa pirunpellot ovat ehdoton nähtävyys Salamajärven kansallispuistossa. Laajimmat sellaiset löytyvät Koirajärven pohjoispuolelta.

Pienempien pirunpeltojen tilkkuja ihaillessa Ruuhipuro johdatti meidät Ruuhilammen maisemaan. Polku nousi rantaa huomattavasti korkeammalle ja yllätykseksemme se johdatti meidät viihtyisän nuotiopaikan luo, josta ei ollut minkäänlaista merkintää kartassa. Ehkä merkintä oli jätetty tarkoituksella pois, jotta paremmin saadaan riittämään vaatimattoman kokoisen mutta hienon puukatoksen tarjonta. Nyt metsäpalovaroituksen aikaan vähäiset puut saivat olla rauhassa.

Uusia sorastuksia tai pitkoksia tekevät huoltomiehet eivät olleet vielä ehtineet tänne asti. Ruuhilammen molemmin puolin pitkospuut olivat enemmän tai vähemmän pois paikaltaan tai vähintään irti kiinnityksistään. Menoa se ei haitannut ja nämäkin korjaantuvat aikanaan, kuten Hirvaankierroksenkin reitit.

Lähestyttäessä Koirajärveä mustikkamättäät valloittivat tuuheudellaan ja vihreydellään. Pisimmät varvut ulottuivat lähes polven korkeudelle ja kirkkaan vihreiden lehtien vieressä oli selviä merkkejä, että joidenkin viikkojen päästä ohikulkijat saisivat maistaa marjoja suoraan luonnosta.

Alkukesän kirkkaan vihreät mustikanvarvut lumosivat Koirajärven luoteisrannalla.

Polku tavoitti Koirajärven kiertävän polun hieman ennen rantaa ja sen jälkeen kivikkoinen polku kulki rannan suuntaisesti kohti luontotupaa. Rannan puut suojasivat meitä auringon suorilta säteiltä edelleen jatkuvan helteen hieman hellittäessä alkuiltaa kohden. Kohta rannan läheisyydessä näkyi jo ajan saatossa tasoittunutta parkkialuetta ja rannan välittömässä läheisyydessä useiden teltanpohjien koskettama alue.

Pian metsäautotielle saapumisen jälkeen kuljettiin Koirajärven ja Pienen Koirajärven erottamaa kapeaa kannasta kohti retkemme aloituspaikkaa. Luontotupa oli tältä päivältä jo sulkenut ovensa mutta tarjosi vesipostistaan tuoretta kylmää vettä ja hieman etäämmältä laiturin, josta oli virkistävä pulahtaa reissun päätösuinnille. Virkistävää viileyttä piti hakea syvemmältä läheltä pohjaa, koska viikonlopun helle ja aurinko oli lämmittänyt ruskeavetisen järven pintakerrokset jo uimahallilämpöiseksi.

Koirasalmen luontotuvan läheisyydestä löytyi hyvä uimalaituri, josta oli mukava vaellusviikonlopun päätteeksi pulahtaa etsimään pohjalta virkistävän kylmää uimavettä.

Olimme erittäin tyytyväisiä viikonlopun antiin monessa suhteessa. Ilmat olivat suosineet ja kaikki maisemat olivat olleet näkyvissä kirkkaimmillaan. Polvet olivat kestäneet kiviset reitit, rinkan painon ja kaikki kuljetut kilometrit. Salamajärven kansallispuisto on hieno ainutlaatuinen pala suomalaista maisemaa Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakuntien välisessä maastossa. Tänne tullaan vielä uudelleen, koska polkuja jäi kuljettavaksi ja kokemuksia koettavaksi. Kiitoksia Marialle mukavasta vaellusseurasta ja unohtumattomista yhdessä koetuista elämyksistä.

Tommi Salo

Kuvat ilman mainintaa: Tommi Salo